Hakijakokemus on avain hyvän työnantajamielikuvan rakentumiselle

30.01.2018

Hakijakokemus on avain hyvän työnantajamielikuvan rakentumiselle

CareerArc on selvittänyt työnantajamielikuvan rakentumista työnhakijan näkökulmasta. Yhä useammin hakijakokemus määrittää työnantajan mainetta ja siksi siihen investoiminen on parhaita tapoja työnantajamaineen rakentamiseksi. Jopa 64% työnhakijoista on sitä mieltä, että huono hakijakokemus vaikuttaa negatiivisesti heidän intoonsa käyttää yrityksen palveluita tai tarjontaa.

Yli neljä viidestä työnhakijasta etsii rekrytoivista yrityksistä arvioita ja näkemyksiä internetistä.1 Erilaiset arvostelut vaikuttavat siihen, minne työnhakijat hakevat, sillä jopa puolet työnhakijoista sanoo, etteivät hakisi huonomaineiseen yritykseen – edes palkankorotuksenkaan myötä.2 Jopa 55% työnhakijoista kertoo jättäneensä työtä hakematta, jos he ovat lukeneet huonon arvion työnantajasta. Tämä kertoo siitä, että negatiivinen arvio aidosti vaikuttaa potentiaalisten hakijoiden hakeutumiseen yrityksiin. Lähes 70% työnhakijoista ei menisi töihin huonomaineiseen yritykseen, vaikka olisivat työttöminä.3

Siltikään yli puolet yrityksistä ei tarkastele sosiaalisessa mediassa tai erilaisissa arvostelusivustoissa esitettyjä negatiivisia arvioita – vaikka työnantajamaineen rakentamiseen huippuosaajien houkuttelussa uskoo jopa 99% yrityksistä. Ensimmäinen askel hyvän työnantajanmaineen rakentamisessa olisikin sen selvittäminen, mitä työnhakijat yrityksestä ajattelevat.

Työpaikan maineen suhteen työnhakijat uskovat yritysten työntekijöihin enemmän kuin yrityksen johtoon. Siksi työnhakijoiden houkuttelemiseksi kannattaa vahvistaa nykyisten työntekijöiden edellytyksiä ja motiiveja kertoa yrityksestä hyvää. Puskaradion merkitystä ei pidä aliarvioida.
Jopa 60% työnhakijoista kertoo kohdanneensa huonon hakijakokemuksen. Heistä jopa 72% jakaa kokemuksensa erilaisissa työnantajien arviontisivustoissa, sosiaalisilla alustoilla tai suoraan kollegojen tai ystävien kanssa.4 Jo tämä tilasto kertoo siitä, että hakuprosesseissa on parannettavaa, ja niiden korjaaminen vaikuttaa suoraan maineen rakentumiseen.

Lähes 80% työnhakijoista sanoo, että heidän vastaanottamansa hakijakokemus toimii indikaattorina siitä, miten yritys arvostaa työntekijöitään.5 Siksi rekrytoivan yrityksen kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että hakijalle syntyy arvostettu olo. Arvioiden mukaan 80-90% työnhakijoista sanoo, että hakijakokemus muuttaa heidän käsitystään yrityksestä – hyvässä ja pahassa. Hakijakokemuksen kautta yrityksillä on mahdollisuus aidosti kehittää omaa kilpailukykyään talenttien keskuudessa.

Mistä hyvä hakijakokemus sitten syntyy? Laita ainakin nämä asiat kuntoon:

1. Ilmoita työpaikoista siellä, missä etsimäsi talentit ovat

Työpaikkailmoittelua kannattaa kohdentaa sinne, missä potentiaalisia hakijoita on. Hyvin kohdennettu työpaikkailmoittelu voi herättää kiinnostusta jopa niissä, jotka eivät aktiivisesti etsi töitä. Tätä kautta rekrytointiprosessi on optimoitu molempien osapuolten kannalta.

2. Kerro työpaikkailmoituksessa selkeästi siitä, mitä etsit ja mitä tarjoat

Hyvin muotoiltu työn kuvaus inspiroi tarvitsemiasi hakijoita hakemaan tarjoamaasi työtä. Hakijalle on olennaista tietää, millaista työtä hän on hakemassa.

3. Ilmoita hakijalle vastaanottaneesi hakudokumentit ja kerro samalla prosessin aikataulusta

Näin jokaiselle hakijalle syntyy kuva siitä, että heidän hakupanostaan arvostetaan. Automatisoidun kuittausviestin tekeminen ei edes vaadi paljoa!

4. Pidä prosessi napakkana, muttei kiireisenä

Haastattelu on hyvä pitää kohtuullisen lähellä hakemusten lähettämisen deadlinea. Mahdollisimman pikainen kandidaattien informointi on hakijan kannalta olennaista – odottelu on jo muutoinkin jännittävää! Muistathan ilmoittaa kaikille kandidaateille siitä, kuinka haastattelukutsun kanssa kävi. Kiitä myös niitä hakijoita mielenkiinnosta, jotka eivät tällä kertaa tulleet valituiksi haastatteluvaiheeseen.

5. Kun haastattelet kandidaatteja, perehdy heidän hakemukseensa ja kokemukseensa niin, että haastattelussa pystytte keskittymään olennaiseen.

Hyvä työnhaastattelu on yksi tärkeimmistä askeleista toimivan työnantajamielikuvan rakentamiseen. Hyvässä haastattelussa kandidaatti pääsee kertomaan osaamisensa soveltamisesta haettavaan tehtävään ja tämän pitäisi olla jokaisen haastattelun ytimessä.

6. Anna palautetta vähintään kaikille haastatteluissa olleille

Aika on rahaa – myös työnhakijan kohdalla. Jokainen haastattelussa ollut on käyttänyt prosessiin aikaa ja vaivaa, ja ansaitsee perustelut valintapäätökselle sekä palautetta prosessista. Muista olla kannustava ja rehellinen.

7. Toivota valittu kandidaatti tervetulleeksi työyhteisöön!

Uuteen työhön on aina jännittävää tulla – laita panostuksia siihen, että uusi työntekijä otetaan avosylin mukaan uuteen työyhteisöön!

Me Studentworkilla uskomme siihen, että hakijoita pitää kohdella kiinnostavina yksilöinä, eikä pelkästään rekrytointiprosessin osana. Juuri nyt on käynnissä kymmeniä rekryprosesseja asiakkaillemme – katso avoimet työpaikat täältä: https://www.studentwork.fi/loyda-tyo/avoimet-tyopaikat.html

Lähteet:

1) Recruiting Brief
2) Betterteam Blog 2017
3) http://pdfserver.amlaw.com/cc/COMMITForumPowerpointdocumentSeptember232013Final.pdf
4) Future Workplace & CareerArc study via workplacetrends.com
5) http://talentadore.com/en/candidate-experience-statistics-know/

Yhteistyökumppanit