Tämän päivän milleniaali toivoo säännöllisyyttä joustomahdollisuuksilla

01.06.2018

Tämän päivän milleniaali toivoo säännöllisyyttä joustomahdollisuuksilla

Työn ja vapaa-ajan suhde muuttuu ja erilaiset työnteon muodot yleistyvät. Vuoden 2018 Nuoret osaajat työelämässä -tutkimuksessa selvitimme, miten nuori sukupolvi kokee työelämän joustot ja priorisoi vapaaikaa. Joka toinen nuori osaaja on valmis tinkimään omasta vapaa-ajastaan paremman tulotason vuoksi. Vaikka milleniaalit arvostavat vapautta, arvostavat he suurilta osin myös säännöllisiä työaikoja. 83 % vastaajista on sitä mieltä, että työaikojen joustavuus on heille jokseenkin tai todella tärkeää. Tästä voimme päätellä, että milleniaalit arvostavat säännöllisyyttä joustomahdollisuuksilla.


Vuosia jatkunut työelämätrendi työn ja vapaa-ajan rajojen hämärtymisestä heijastelee myös nuorten osaajien asenteisiin; työ on luonnollinen ja tärkeä osa elämää, eikä ainoastaan pakollinen paha toimeentulon turvaamiseksi. Työnantajien kannattaa kiinnittää yhä enemmän huomiota siihen, miten työelämän ja vapaa-ajan erotteluun suhtaudutaan: edellytetäänkö työtehtävien menestyksekkään hoitamisen kannalta esimerkiksi sosiaalisen median presenssiä, ja miten tämä suhteutuu vapaa-aikaan?

Työelämän joustojen ja nuorten osaajien odotuksien ymmärtämiseksi suosittelemme, että työnantajat aloittavat keskustelun organisaationsa kanssa molemminpuolisen joustamisen pelisäännöistä. Liiketoimintasi luonteesta riippuen, ole valmis esittämään joustavuuden ilmentymiä (etäpäivät, työaikaliukuma, vaihtoehtoiset työpisteet). Tarjoa tukesi oman, työssä menestymistä tukevan henkilöbrändin rakentamiseen sosiaalisessa mediassa. Lopulta jokainen nuori osaaja päättää itse päästääkö työn sosiaaliseen mediaansa, mutta ainakin olet auttanut asian pohdinnassa.

Raporttimme yhteydessä on lisää vinkkejä nuorten osaajien johtamiseen. Vuoden 2018 Nuoret osaajat työelämässä -raportin voit ladata alta löytyvällä lomakkeella.
Toivotan antoisia lukuhetkiä raporttimme parissa!

Emmi Kantonen
CEO

Yhteistyökumppanit