• For applicants

Kaikki irti kesätöistä - 5 vinkkiä kesätyöntekijälle

Julkaistu 05 syyskuuta 2019

Odotteletko jo jännityksellä kesätyön ensimmäisiä päiviä? Lue vinkkimme siihen, miten saat kesätöistä kaiken irti, oli sitten kyseessä vanha tuttu työ tai ensimmäinen omaa osaamista vastaava tehtävä.

Kesätyöntekijät eivät suinkaan ole homogeeninen joukko, jossa jokaiselle kesätyö on ponnistuslauta suoraan asiantuntijatehtäviin. Osa tekee kesällä itselleen helppoa työtä saadakseen mitä tahansa työkokemusta tai kerryttääkseen pesämunaa syksyä varten. Samaan aikaan toisille kesätyö tarkoittaa unelmien työtehtävää, jossa osaamista on muutamassa kuukaudessa mahdollista kasvataa runsain mitoin. On työn vaatimustaso mikä hyvänsä, on hyvällä tavoiteasetannalla ja kehittymismentaliteetilla mahdollista kasvattaa omaa osaamisrepertuaaria.

#1 Aseta itsellesi tavoitteita

Useimmissa yrityksissä kesätyöntekijät ovat tärkeä voimavara, joille on mietitty selkeä tehtävänkuva. Kuten kaikissa tehtävissä, myös kesätöissä selkeät tavoitteet tarjoavat mahdollisuuden onnistumisen elämyksiin. Tavoitteista kannattaakin puhua esihenkilön kanssa hyvissä ajoin, jotta tiedät mahdollisimman hyvin mitä sinulta työnantajan puolelta odotetaan. Sinulla todennäköisesti on myös omia toiveita kesätyöltä ja tulevaisuuden urahaaveita, jotka kannattaa tuoda rohkeasti esiin työnantajalle. Saat kaiken irti kesätyöstä, kun työnantaja on tietoinen myös sinun odotuksistasi.

On itse työsuorituksen vaatimustaso mikä hyvänsä, voi omaa osaamista kehittää myös muilta osin. Vaatiiko esimerkiksi työtehtävien aikatauluttaminen sinulta harjoittelua tai työkaverien kanssa sosialisointi tuottaa tuskaa? Valitse yksi itsellesi merkittävä asia joka kaipaa kehittämistä ja ota kesän tavoitteeksesi kehittyä siinä. Voit kertoa tavoitteestasi myös työkavereillesi ja esihenkilöllesi, jotta he pystyvät tukemaan sinua tavoitteessasi.

#2 Kerro kehitysehdotuksistasi ja tulevaisuuden suunnitelmistasi

Kesätyöntekijä tutustuu yritykseen tuorein silmin ja voi havaita ongelmakohtia, joille pitkään talossa olleet ovat voineet sokeutua. Kertomalla havainnoistasi jäät mieleen ja mahdollisuutesi jatkoon organisaatiossa paranevat. Kehitysehdotuksia kertoessa on hyvä muistaa, että mahdollisen ongelmakohdan osoittamisen lisäksi kannattaa kertoa myös ratkaisuehdotus, jolloin ajatuksesi on helppo ottaa vastaan. Kehittymis- ja muutoskyky ovat yritysten kilpailukyvyn elinehtoja ja aktiivisuuttasi varmasti arvostetaan.

Vaikka tulevaisuuden suunnitelmasi eivät olisikaan vielä kirkkaat, kannattaa sinun keskustella esihenkilösi ja työkavereidesi kanssa kiinnostuksen kohteistasi ja tulevaisuuden haaveistasi. Mitä useampi kanssasi työskennellyt tietää mitä juuri sinä osaat ja haluat tehdä tulevaisuudessa, sitä todennäköisemmin he pystyvät auttamaan sinua eteenpäin. Moni ujostelee omista haaveistaan kertomista, mutta jos sinä et kerro mitä haluat, niin mistä muut sen tietäisivät?

#3 Verkostoidu työkavereiden kanssa

Vaikka asiaosaaminen onkin työelämässä tärkeää, niin kukapa ei haluaisi tehdä töitä mukavien tyypien kanssa? Ensimmäisissä työpaikoissa tavatut kollegat voivat tulla vastaan tulevaisuudessakin. Työkavereihin tutustumalla saat myös selville onko yrityksessä sellainen kulttuuri jonka parissa voisit työskennellä kesätyöpätkän jälkeenkin. Ihmisiin tutustuminen kannattaa muutenkin, sillä monet saavat lyhyistäkin työkokeiluista elinikäisiä ystäviä.

Uudet tuttavuudet kannattaa lisätä järjestelmällisesti sosiaalisen median verkostoosi. Oma-aloitteisuus tässäkin asiassa tuottaa hyvän vaikutelman ja kukapa ei haluaisi hyväksyä LinkedInin connect-pyyntöä mukavalta kesätyöntekijältä? LinkedIn on ammatillinen verkosto, jossa on aivan ok lisätä kontakteiksi vaikka kaikki samalla osastolla tai yrityksessä työskentelevät henkilöt.

#4 Kysy itseltäsi ja muilta mitä opit

Tavoitteiden asettamisen lisäksi omasta oppimisesta kannattaa pitää ainakin mentaalista kirjaa ja keskustella suoriutumisesta yhdessä tiiminvetäjän kanssa. Palautteen saaminen kesätyöstä on todella tärkeää, jotta voi hahmottaa mihin asioihin omassa tekemisessä kannattaa keskittyä. Oman tekemisen analysoiminen auttaa hahmottamaan, missä sinä tarvitset vielä harjoittelua ja minkälainen tehtävä kehittäisi sinua eteenpäin. Kun analysoit omaa tekemistäsi, pystyt tulevaisuudessa esimerkiksi työhaastatteluissa helposti kertomaan mitä työstä jäi käteen.

Jokainen työpaikka ei todennäköisesti ole se unelmien täyttymys, mutta jokaisesta kokemuksesta voi oppia. Moni sanoo ikävän työkokemuksen jälkeen, että ”nyt ainakin tiedän mitä en halua”. Sinänsä hyvän huomion lisäksi itseään kannattaa haastaa sen suhteen, että mikä työpaikassa oli sellaista josta et pitänyt? Eikö organisaation kulttuuri ollutkaan sinun juttusi vai tuntuivatko itse työtehtävät sellaisilta, mitä et haluaisi tehdä tulevaisuudessa? Epämääräinen tunne siitä, ettet pitänyt jostakin ei anna kovin paljon itselle sopivaa työpaikka etsiessä. Itselle toimimattomien asioiden tunnistaminen auttaa väistämään sudenkuopat tulevaisuudessa.

#5 Tiedustele jatkomahdollisuutta

Viimeistään kesätyöpätkän lähestyessä loppua kannattaa miettiä voisiko työpaikka olla sellainen missä haluaisit jatkaa myös kesän jälkeen osa-aikaisena tai vaikka opinnäytetyön tekijänä. Jos tunnet olevasi tiimissä kuin kala vedessä ja työtehtävien luistavan, kysy esihenkilöltä jatkosta. Usein näitä keskusteluja käydään myös työnantajan toimesta hyvissä ajoin ennen kesätyön päättymistä.

Jatkon kysymisessä ei kannata arastella; työnantaja on todennäköisesti tyytyväinen siitä, että olet viihtynyt niin hyvin, että haluat jatkaa ja yritys säästää pitkän pennin uuden henkilön rekrytointikustannuksissa. Vaikka kesätöitä vastaavaa tehtävää ei olisikaan tiedossa, voi omaa kiinnostusta vastaavaa työtä löytyä yrityksen muilta osastoilta.

Jos jatkoa yrityksessä ei ole tiedossa, niin kannattaa joka tapauksessa kysyä suosittelijaa seuraavaa työnhakua varten. Pyydä suosittelijoiksi sellaista henkilöä, jonka kanssa olet työskennellyt tarpeeksi, jotta he voivat kertoa työskentelystäsi. Pidä myös huoli, että suosittelijasi ovat sellaisia, jotka aidosti seisovat takanasi suosittelutilanteessa.  

Julkaistu: 8.5.2019

Jos olet vielä kesätyötä vailla tai etsit uusia työmahdollisuuksia, luo työnhakuprofiili järjestelmäämme muutamassa minuutissa.

Luo profiili tästä

Avoimia työpaikkojamme

Company logo

Palkka-asiantuntija, kokoaikainen, Silta Oy

Taloushallinto / Helsinki

Silta on Suomen laadukkain palkkapalvelun asiantuntija. He tarjoavat vaivattomia palkkapalveluun ja henkilöstöhallintoon liittyviä ratkaisuja yhdistäen älykkään analytiikan ja rautaisen ammattitaidon. Palkkadataa hyödyntäen he ymmärtävät yritysten kehitystarpeet parhaiten ja tuottavat varmaa tietoa yrityksen johtamisen tueksi.

Lue lisää ja hae
Company logo

Laskuttaja, kokoaikainen, Suomen Kaukokiito Oy, Tampere

Taloushallinto / Tampere

Ahkera ja maanläheinen tiimipelaaja. Kaukokiitolaisen tunnistaa ennen kaikkea asenteesta. Kaukokiito on yli 2000 ammattilaisen muodostama yhteisö, jossa arvostetaan rehellistä tekemisen meininkiä ja vilpitöntä kehittymisen halua. Kaukokiito on suomalaisten perheyritysten omistama valtakunnallinen kuljetusjärjestelmä, joka on palvellut kasvollisesti suomalaista elinkeinoelämää jo 65 vuotta. Lisätietoja: https://www.kaukokiito.fi/.

Lue lisää ja hae
Company logo

Asiakasneuvoja, osa-aikainen, EuroPark Finland Oy, Helsinki

Hallinto / Helsinki

EuroPark on vakavarainen yritys ja sen toiminnan perusta on innovatiivinen ajattelu ja ratkaisut, jotka takaavat asiakkaille, kohteiden omistajille ja yhteistyökumppaneille jatkuvan pysäköintipalveluiden kehittämisen ja tehokkaan pysäköintihallien operoinnin. Tarjoamme asiakkaillemme helppoa ja asiakasystävällistä pysäköintiä. Meillä on Helsingin keskustassa useita pysäköintihalleja, pysäköintitalo Helsinki-Vantaan lentokentällä ja Autopay-kohteet Helsingissä, Joensuussa ja Rovaniemellä. Kohteisiin ajaminen on helppoa. Hallit ovat siistejä, valoisia ja turvallisia. Toimintaamme sisältyy myös muita palveluja – esimerkiksi autopesu, renkaiden vaihto ja varjoparkki.

Lue lisää ja hae
Company logo

Asiakaspalvelija, kokoaikainen, Electrolux

Hallinto / Helsinki

Electrolux on maailman johtava kodinkonevalmistaja, joka keskittyy huolellisesti suunniteltuihin innovaatioihin. Se on toiminut vuodesta 1919 ja yrityksen päätoimisto sijaitsee Tukholmassa. Electroluxilla asiakas on jokapäiväisen toiminnan keskiössä, joten ammattimaisesti, iloisesti ja ystävällisesti hoidettu asiakaskohtaaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Lue lisää ja hae
Company logo

Implementation Consultant, kokoaikainen, Fast Enterprises LLC, Helsinki

IT / telekommunikaatio / internet / Helsinki

Fast Enterprises, LLC is an industry leader in the development and installation of software for government agencies. In 1998 we forever changed the way government revenue agencies support their business with the introduction of GenTax®. This commercial off the shelf (COTS) solution has enabled many agencies to take advantage of package implementations, providing more cost efficient and fully functional software systems to our clients. We have expanded beyond tax and now do implementations for Motor Vehicle, Drivers License, Unemployment Insurance and Unemployment Benefit agencies. Much of the work at FAST happens on our client sites as part of the product implementation. Individuals who understand the technical aspects of systems implementation as well as the business needs of our clients fill these positions. Employees participate in the full project life cycle from requirements gathering through production support.

Lue lisää ja hae
Company logo

Työnjohtoharjoittelija, kokoaikainen, Aro Systems Oy

Tekniikka / Helsinki

Aro Systems Oy on Suomen johtavia talotekniikan asiantuntija- ja palveluyhtiöitä 65 vuoden kokemuksella. Perheyhtiön palvelut kattavat talotekniikan urakointipalvelut uudis- ja saneerauskohteissa sekä talotekniset huoltopalvelut. He toimivat pääkaupunkiseudulla sekä Tampereen ja Oulun talousalueilla.

Lue lisää ja hae
Company logo

Junior sähkösuunnittelija, kokoaikainen, Insinööritoimisto Comatec Oy, Vantaa

Tekniikka / Vantaa

Comatec Group on kasvava ja kehittyvä mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnittelua sekä asiantuntija- ja projektinhoitopalveluita tarjoava konserni. Comatec Group työllistää yli 500 asiantuntijaa 20 paikkakunnalla neljässä eri maassa. Yrityksellä on vahva kokemus niin työkoneista, hyötyajoneuvoista, materiaalinkäsittely- ja tuotantojärjestelmistä kuin kattiloista ja voimalaitoksistakin. Comatec Group tunnetaan erityisesti kyvystä toteuttaa teknologiateollisuuden mekaniikka-, sähkö- ja automaatiosuunnitteluun liittyviä haastavia toimeksiantoja. Heidän ratkaisunsa perustuvat yli kolmenkymmenen vuoden kokemukseen, ammattitaitoon ja rohkeuteen. Comatec Groupin tavoitteena on jatkaa vahvaa kasvua sekä olla alan halutuin yhteistyökumppani. Lisätietoa yrityksestä: https://www.comatec.fi/

Lue lisää ja hae
Company logo

Metsäasiantuntija, kokoaikainen, Metsä Forest

Tekniikka / Loimaa

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut eli Metsä Forest palvelee metsänomistajia ja puuta käyttävää teollisuutta. He tarjoavat metsänomistajalle parhaan tavan kartuttaa kestävästi metsään perustuvaa varallisuutta.

Lue lisää ja hae
Näytä kaikki työpaikat

Laita meille viesti!

Odotamme jo kuulevamme sinusta.

TILAA STUDENTWORKIN UUTISKIRJE

Työnhaussa? Tilaa Nuoret osaajat -uutiskirjeemme ja saat vinkkejä ja artikkeleita, jotka ovat hyödyksi työnhaussa. Lisäksi saat avoimet työpaikkamme suoraan sähköpostiisi! Työnantaja? Pysy ajan tasalla uusimmista rekrytoinnin ja henkilöstönvuokrauksen tuulista tilaamalla B2B-uutiskirjeemme.

Nimi:*
Sähköposti:*
Valitse, kumman uutiskirjeen haluat tilata:*
Työnhakijat
Yritykset