Community Manager, Fortum

Community Manager, Fortum

Jaakko Ylisipola työskenteli konsulttinamme Fortumilla viestintäkoordinaattorina ja hänet vakinaistettiin syyskuussa 2017, jolloin hän samalla eteni Community Managerin rooliin. Jaakko kuuluu Fortumin digitaalisen viestinnän tiimiin kollegoinaan kymmenkunta muuta alan osaajaa.

Kuka olet ja mitkä ovat päävastuusi nykyisessä työssäsi?
Olen Jaakko ja toimin Suomen Community Managerina Fortumilla. Käytännössä vastaan siis kaikista suomenkielisistä sosiaalisen median kanavistamme: sisällöntuotannon suunnittelusta, sisällön tuottamisesta ja kanavien kehittämisestä.


Mitä teit ennen nykyistä tehtävääsi?
Ennen nykyistä rooliani toimin Studentworkin konsulttina Fortum Marketsin puolella, jossa tein kuluttajapalveluiden viestintää. Ehdin niissä hommissa olla puoli vuotta, ennen kuin silloinen esimieheni vinkkasi tästä Community Managerin paikasta minulle. Työn määräaikaisuus ei hetkauttanut minua sen enempää, sillä se oli suoraan kuitenkin puolen vuoden mittainen ja jatkokin oli jo luvattu. Vaikka minulla oli oman alan kokemusta jo jonkun verran, ei kuitenkaan niin paljoa, että olisin pystynyt nirsoilemaan. Itse luotin myös siihen, että jos jatkoa ei tule, saan ainakin tästä lisää työkokemusta ja voin hakea taas jotain uutta työtä.


Miten päädyit Studentworkille töihin ja miten prosessi mielestäsi eteni?
Olin jo pidemmän ajan seurannut Helsingin yliopiston urapalveluita ja huomannut, siellä aina silloin tällöin mielenkiintoisia viestinnän paikkoja avoinna. Kiinnitin huomiota myös siihen, että niissä oli yleensä aika lyhyet hakuajat, joten kun näin tämän mielenkiintoisen viestintäkoordinaattorin paikan, hain tehtävään heti. Viestintäkoordinaattoria haettiin nimettömälle kansainväliselle yritykselle, mutta tämä ei minua haitannut. Itselläni ei tullut mitään ennakkoluuloja tämän suhteen ja ajattelin, ettei minulla ole mitään menetettävää hakiessani paikkaa. Eihän haastatteluun ole pakko mennä, mikäli yritys onkin sellainen, joka ei syystä tai toisesta nappaa. On aika arkipäivää nykyään, että yrityksille haetaan nimettömänä tekijöitä, ja saadessani kutsun puhelimitse Studentworkin haastatteluun kuulin, että kyse on Fortumista.

Koko prosessi meni todella nopeasti ja yhteydenpito oli hyvää koko ajan. Prosessi oli selkeä eikä minulle ollut missään vaiheessa mikään epäselvää, vaikka kaksi eri yritystä haastatteli ja teki karsintaa.

Mikä oli parasta Studentworkin kautta työskentelyssä?
Yhteydenpito oli helppoa! Minullakin oli aika paljon heti alkuun työmatkoja, joten ennen kuin lähdin ensimmäiselle työmatkalle, sain käytännöt helposti tietoon mm. päivärahoihin, kulukorvauksiin ja matkalaskuihin liittyen. Palkan maksoi Studentwork, työtunnit merkkasin Studentworkin järjestelmään, mutta muuten päivittäisessä tekemisessäni en huomannut, etten ollut Fortumlainen. Pystyin alusta asti keskittymään täysillä työntekoon eikä tarvinnut alkaa säätämään mitään. Jos tuli kysyttävää, sain Studentworkiltä nopeasti vastauksen kaikkiin kysymyksiini. Käyttäjätunnuksissani luki Studentwork ja sen kautta tunnistin paljon muitakin Studentworkkiläisiä, muualta tulleisiin täyspäiväisiin konsultteihin en ole täällä törmännyt.

Mikä on paras asia nykyisessä työssäsi ja miksi tulet päivittäin töihin?
Parasta nykyisessä työssäni on se, että olen päässyt vielä enemmän tekemään sitä, mitä olen aina halunnutkin tehdä. Nykyisessä roolissani pääsen näkemään ison kansainvälisen organisaation viestinnän kaikki kulmat. Saan helikopteriperspektiivissä nähdä koko kuvan, mikä on todella mielenkiintoista! Tavoitteenani onkin ollut päästä töihin isoon pörssiyhtiöön viestinnän tehtäviin. Minulla on todella monipuoliset työtehtävät ja olen jo lyhyessä ajassa päässyt näkemään muutosta ja päässyt vaikuttamaan. Se on ehkä se suurin mielenkiinnon aihe.

Toinen asia, jonka koen olevan parasta työssäni, on vapaus. Minulla on aika vapaat kädet, mutta tarvittaessa sparrausapua löytyy aina. Minuun ja asiantuntijuuteeni luotetaan ja uskotaan ja se tuntuu tosi hyvältä. Viihdyn todella hyvin työssäni, minulla on kivat työtehtävät ja yksi hyvä merkki on mielestäni se, että mietin töitä paljon vapaallakin, hyvällä tavalla. Meillä on tosi hyvä tiimi, mukavat kollegat ja minusta tuntuu, että läpi yrityksen viestintään ja someen suhtaudutaan arvostaen – yrityksellä on selvästi ollut tarve ja halu muutokselle.


Mikä on paras uravinkkisi muille nuorille osaajille?
Älä ole nirso työpaikkojen suhteen. Työkokemusta pitää kartuttaa pienistä palasista ja sitten, kun kokemusta alkaa karttua, voi ruveta tarkemmin valikoimaan töitään, jos silloinkaan. Työpaikkoja kannattaa hakea laajasti ja pyrkiä kehittämään itseään myös jatkuvasti. Ei kannata kuitenkaan mennä töihin mihin tahansa yritykseen: ei voi olla kannattavaa työskennellä yrityksessä, jonka arvoihin et usko tai alalla jota et koe itsellesi millään tavalla mielekkääksi. Töissä pitää viihtyä! Uskon, että työn jälkikin on parempaa, jos työtä tekee halusta eikä pakosta pelkän CV-merkinnän perässä. Olen itse tehnyt töitä koko opintojeni ajan: tein ennen oman alan töitä monenlaista työtä, mutta ensimmäisen alalta saadun työkokemuksen jälkeen on ollut helpompi jatkaa muihin alan tehtäviin.

Yhteistyökumppanit
Ota yhteyttä!